Koti-Vakka: työharjoittelujakso vko 3

Kolmas viikko takana. Viikko oli hieman vilkkaampi kuin edelliset. Isona tekijänä taisi olla suuret viime hetken alennukset ja tarjoukset. Viikko kului ihan hyvin, vaikka itsellä olikin jotenkin todella epävarma olo koko viikon. Mutta mitä sain aikaiseksi:


Vaihtelin vähän astioiden järjestystä ja paikkaa, jotta ne tulisivat taas eritavalla esille sekä saataisiin aikaan taas hieman raikkaamman näköiset esillepanot.


Muutama lähikuva esillepanoista. Niistä oli vaikea ottaa kuvaa kokonaisuudessaan, kun taustalla tapahtuu jo niin paljon, että ei saanut selvää mihin esillepano loppui ja mistä alkoi seuraava pöytä.



Avustin hieman verhojen teossa.



Asetin kengät uudelle paikalle sen tyhjennettyä astioista ja maljakoista, kun olin siirrellyt niitä tehdessäni uusia esillepanoja.



Lapsille tuli uutta vaatetta.

Lasten tavaroiden hyllyjärjestystä vähän muutin ajatellen, että lapset haluavat nähdä lelut jos ovat mukana kaupassa ja toisaalta aikuiset ovat ne jotka päättävät mukeista, kupoista ja lautasista.

Seuraavaksi pieni loma ja sitten vielä viimeiset kolme viikkoa.

Moro!

Kommentit

Suositut tekstit